Kävin kurkkaamassa päivällä naapurin pikkuneitokaista, ikää pian kaksi kuukautta. Hurjan suloinen, mutta vielä kovin hauraan oloinen. Samalla mietin kulunutta viittä ja puolta kuukautta. Aika on tosiaan mennyt siivillä! Tuntuu, etten enää muista millaista oli, kun Topias oli vastasyntynyt tai kuukauden tai kahden kuukauden vanha... Toisaalta on aika haikeaa, kun oma vauva kasvaa niin, ettei mukana meinaa pysyä. Toisaalta taas se on ihanaa. Nyt useimmiten ymmärtää, mitä tuo pikkuihminen ajattelee, tai ainakin silloin, kun on jokin hätänä. On oppinut ymmärtämään erilaisia itkuja, kyllästymistä, väsymystä, nälkää... Samoin hymyt ja naurut on ihanaa palautetta, jota vauvalta saa. Ja onhan arjestamme tullut jollain tapaa tasapainoisempaa, kun osaamme ennakoida paremmin asioita ja yksinkertaisesti sanottuna: tunnemme paremmin vauvaamme.

Mielestämme Topiaksesta on tullut "aika epeli". Nauruja ei tarvitse kovastikaan kalastella ja tuntuu, että poitsu osaa jo vähän jekkuillakin...

Alla tuoreimmat otokset epelistä.

37620.jpg
37621.jpg