Joulu kolkuttaa ovelle ja vuosi 2007 on pian paketissa. Paljon on pitänyt kulunut vuosi sisällään, sekä iloja että suruja. Tämä vuoden pimein aika ja saapuvan joulun tunnelmat herättävät meikäläisessä aina vähän syvempiä aatoksia. Ja tervettähän se on välillä pysähtyä arjen rumbassa ja katsella asioita vähän tarkemmin. Arki kahden pienen kanssa vie paljon mehuja ja usein huomaan sortuvani ajattelutyyliin "sitten kun". En edelleenkään aina osaa elää tässä hetkessä, vaan odotan jotakin. Siksi itseänikin nauratti tämä juttuni otsikko... Sitten kun on joulu, niin relaan, istahdan alas ja annan aikaa rauhoittumiselle... Miksi en voisi sitä hetkeä löytää jo tänä iltana? Miksi kantaa harteillaan taakkaa, jonka tasan itse on sinne kasannut? Kukaan muu ei määrittele, kuinka siistit nurkat on oltava, kun aatto koittaa.

Välillä on katsottava kauempaa, että näkisi lähelle. Vaikka pienten lasten kanssa silmät on aamuisin sikkaralla ja koti hyrskyn myrskyn, en silti vaihtaisi hetkeäkään pois. Topiaksen ihanat kommentit: "Äiti nyt minä heräsin, huomenta veikka!" ja Toukon valloittava aamuhymy kylppärin peilin kautta ovat esimerkkejä niistä arjen pienistä onnenpisaroista. Ja niistä pisaroista kasvaa suuri puro. Kyllä se elämä on tässä ja nyt.

Kiireetöntä ja rauhallista joulun odotusta kaikille!

247539.jpg