Päivämme Topiaksen kanssa oli melkosen täynnä menoa ja meininkiä. Aloitimme kärryttelyllä kaupungille ja tapaamalla kahvilassa Ellu-tätiä. Sitten sukkulointia pitkin kaupunkia, oli monta toimitettavaa asiaa. Seuraavaksi suuntasimme Vanajaveden ylitse kohti neuvolaa. Ja hui, siellä oli terveydenhoitajatäti piikki ojossa! Niin, rokotusohjelmassa oli kolmen kuukauden iässä annettava rokote, muistaakseni mm. jäykkäkouristusta ja hinkuyskää vastaan. Mutta taasen äippää jännitti enemmän kuin Topiasta! Pikkuherralla ei ilmekään värähtänyt, kun pistettiin! Kyllä sai äiti ja isi olla taas niin hurjan ylpeitä! Ylpeitä saimme olla myös pojan kasvusta, vaaka tärähti hienoihin lukemiin (7950g) ja pituuttakin oli taas tullut (65,5 cm).

Illansuussa suuntasimme jälleen vaunujen kanssa kaupungille, tällä kertaa Annan kera. Hän oli pyytänyt meitä kanssaan Hämeenlinnassa perinteiseen, lapsille suunnattuun enkelikirkkoon. Anna oli päättänyt aloittaa kummin "ohjauksen" mahdollisimman varhain :). Puolituntisen aikana kuuntelimme pikkuenkeleiden lauluja ja veisasimme virsiä. Lopussa Topiaskin syttyi veisaamaan omaa virttään ja saimme osaksemme pari huvittunutta katsetta.

Kun viime kirjoituksen aloitin valittamalla ilmoista, niin nyt täytyy lopettaa päin vastoin. Valituksen aihetta ei enää keskiviikkopäivän painuessa iltaan ole sillä saralla. Kun kärryttelimme pari tuntia sitten kotiin lumen narskuessa jalkojen ja pyörien alla, ei voinut muuta kuin huokaista ihastuksesta. Tuntuu kuin puut olisi kuorrutettu kauniilla valkealla hileellä ja oksien päihin olisi kiinnitetty kimaltava timantti! Koko maisema oli taas untuvaisen lumen peitossa. Kaunista...

Mutta nyt täytyy mennä... Pinnasängystä kuuluu veisausta... oma pikkuenkelimme kaipaa tuttia ja vähän silittelyä.